tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kaulakoru linkittämällä



Tämän kaulakorun tein tilaustyönä jo olemassa olevan rannekorun kaveriksi. Helmet ovat 8mm helmiäislasihelmiä, väreinä pronssi ja vaaleansininen (mielestäni väri on enemmänkin vedenvihreä, aqua). Lisäksi korussa on 8mm fasettihiottuja aquanvärisiä lasihelmiä. Helmet on linkitetty toisiinsa hopeoidulla kuparilangalla ja siinä on hopeoitu salpalukko.

Tummansininen korusetti

 Tämä korusetti on tehty tilaustyönä. Kaulakorussa olen käyttänyt kolboltinsinisiä fasettihiottuja lasihelmiä ja tummansinisiä lasihelmiä kooltaan 8mm. Välihelminä ovat hopeasisuksella olevat kirkkaat lasihelmet ja riipuksena näyttävä 35mm lasinen sydän, jonka sisällä on kultahiekkaa. Jostain syystä näissä kuvissa helmet näyttävät kirkkaammilta ja vaaleammilta kuin luonnossa. Oikeasti koru on siis syvän tummansininen.


Samaan sarjaan siniset sydänkorvikset, joissa 15mm hopeafoliohelmet.

Rannekorussa on hopeafoliosydämiä ja 8mm sinisiä lasihelmiä.

Virkattu matto


Juhannusta vietettiin perinteisesti mökillä ja ajankulukseni virkkasin tällaisen maton meidän keinutuolin alle. Ihan kivuttomasti ei virkkaus sujunut, sillä jouduin purkamaan tekelettä useaan kertaan ja hartiat menivät täysin jumiin. Tänään viimeistelin maton ja ihan kivan näköinenhän siitä tuli. Ohjeen mattoon löysin Kauhavan Kangasaitan sivuilta.

keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

70. Vaalea sydänkaulakoru - myynnissä



Kaulakoru (nro70), jossa on valkoisia 4mm helmiäislasihelmiä ja vaaleanturkooseja 6mm helmiäislasihelmiä. Riipuksena korussa on liukuvärjätty vaaleanturkoosi 15mm sydän. Lukkona hopeoitu jousilukko.
Korun hinta 13€ + 2€ postitus Suomeen.

Mikäli haluat ostaa korun, laitathan viestiä kaislakoru@gmail.com.

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Sammakkokaulakoru



Kesäinen sammakkokaulakoru, jossa riipuksena lasinen sammakko. Nauha on säädettävä valkoinen mokkanahkanauha, jonka pituus enimmillään on 66cm.

Mustavalkoinen rannekoru


Rannekoru, jossa on 6mm mustia puuhelmiä ja 4mm valkoisia puuhelmiä. Lisäksi 30mm suuri musta puuhelmi. Helmet on pujotettu kuminauhaan.

67. Violetti avainkaulakoru - myynnissä



Avainkaulakoru (nro 67), jossa pieniä violetinvärisiä siemenhelmiä ja 8mm helmiäislasihelmiä. Lisäksi korussa on kukkakuvioisia metallihelmiä. Korun pituus on 71cm + 8cm riipusosa.
Korun hinta 18€ + 2€ postitus Suomeen.

Mikäli haluat ostaa korun, laitathan viestiä kaislakoru@gmail.com.

Kirkas kaulakoru



Kaulakoru, jossa kirkkaita lasihelmiä. Suuret litteät lasihelmet ovat kokoa 20 x 14mm ja pyöreät ovat 10mm. Lisäksi korussa on metallirondelleja sekä pienet metallihelmet välihelminä. Lukkona jousilukko. Kaunis koru, joka sopii kaikenvärisiin asuihin.

65. Delfiini-kirjanmerkki - myynnissä



Kirjanmerkki (nro 65), jossa 8mm valkoisia ja vaaleanturkooseja helmiäislasihelmiä sekä 6mm metallihelmiä. Kirjanmerkissä antiikkihopeoitu kukkakirjailu sekä metallinen delfiiniriipus. Korkeus 12cm.
Hinta 8€ + 2€ postitus Suomeen.

Mikäli haluat ostaa kirjanmerkin, laitathan viestiä kaislakoru@gmail.com.

Turkoosit korvakorut


Korvakorut, jossa 20mm turkoosit kultakuvioidut akryylihelmet. Koukut on kullattu.

Vaaleanpunainen rannekoru


Rannekoru, jossa vaaleanpunaisia 16mm puuhelmiä ja mustia 6mm puuhelmiä. Lisäksi korussa on näyttävä 20mm keraaminen helmi, jossa on kukkakuviointi. Helmet on pujotettu joustavaan kuminauhaan.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Fuksia-valkoinen rannekoru

Rannekoru, jossa on fuksianvärisiä ja valkoisia 8mm helmiäislasihelmiä, 6mm uurrettuja metallihelmiä, pieniä hopeanvärisiä lasihelmiä sekä yksi 10mm koristeellinen ontto metallihelmi.

61. Fuksia-valkoiset korvakorut - myynnissä


Korvakorut (nro 61), joissa fuksianväriset ja valkoiset 8mm helmiäislasihelmet. Lisäksi korviksissa on käytetty hopeoitua kuparilankaa ja niissä on hopeoidut koukut.
Korvakorujen hinta 6€ + 2€ postitus Suomeen.

Mikäli haluat ostaa korvikset, laitathan viestiä kaislakoru@gmail.com.

Fuksia-valkoinen kaulakoru



Kaulakorussa olen käyttänyt fuksianvärisiä ja valkoisia 8mm helmiäislasihelmiä, 6mm uurrettuja metallihelmiä sekä pieniä hopeanvärisiä lasihelmiä välihelminä. Riipuksena on sydämenmuotoinen metalliriipus, korkeus n. 25mm. Korussa on sydämenmuotoinen salpalukko. Korun pituus on 54cm.

perjantai 8. kesäkuuta 2012

Korutelineitä

 Olen tosi pitkään etsinyt sopivaa korutelinettä, johon saisi paljon koruja esille. Myytävät korut säilytän kotona pakattuina ilmatiiviissä muovipusseissa, mutta myyntitapahtumissa korut pitäisi saada hyvin esille. Korut kun vievät yllättävän paljon pöytätilaa. Sopivaa telinettä en ollut vielä mistään löytänyt, mutta tämän telineen tarvikkeet löytyivät omasta autotallistamme. Toisin sanoen tarvikkeet olivat roskiskamaa, mutta mies onnistui kyhäämään niistä omien suunnitelmieni mukaan melko toimivan korutelineen. Ei ehkä kovin esteettinen, mutta käytännöllinen.

 Ja tässä samalla idealla rannekoruille sopivan kokoinen koruteline.
 Telineen piikkeihin mahtuu paljon koruja.
 Tämän telineen tuunasin vanhasta kynttiläjalasta, jossa on paikat kolmelle tuikkukupille. Kynttilänjalka oli tosi koristeellinen ja siinä oli paljon lasisia lehtiä ym. Karsin lehdet ja suuren määrän "oksia" pois, joten nyt tähän saa kivasti korviksia ja esim. kirjanmerkkejä esille. 

Omat koruni säilytän tälläisessa suuressa puunoksassa, jonka löysin mökiltä. Kun oksa oli kuivunut, hioin ja maalasin sen. Oksa on kiinnitetty siimojen avulla kattoon roikkumaan ja osittain se nojaa wc:n seinään. Tähän mahtuu hyvin kaulakorut, mutta pienemmät korut säilytän kuvassa näkyvissä koreissa.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Oranssit puuhelmet


Oranssit puuhelmet, jossa helmet ovat kooltaan 10mm, 20mm ja 25mm. Helmet on pujotettu mokkanahkanauhaan, jonka pituutta pystyy säätelemään välillä 54-74cm.

Vihreät puuhelmet



Vihreät puuhelmet, joissa on 20mm kokoisia ruohonvihreitä puuhelmiä ja 10mm kokoisia vaaleamman vihreitä puuhelmiä. Helmet on pujotettu valkoiseen mokkanahkanauhaan, jonka pituutta voi säädellä. Korun pituus on n. 68-80cm.